Kesä tulee ja venekausi alkaa. Sain olla mukana hienossa veneprojektissa sähköistyksen osalta. Uusi vene oli viimein saapunut ja omistajalla tietenkin jo kova kiire järvelle. Ei auttanut kun ryhtyä kiireellä toimeen.

Huolellinen suojaus tuntuu ikävältä siinä hetkessä mutta loppusiivouksen koittaessa siitä muistaa kyllä kiittää itseänsä. Projekti aloitetaan poistamalla lähes kaikki alkuperäisistä sähköistä. Veneeseen tullaan asentamaan reilusti uutta kalastuselektroniikkaa ja samalla veneen sähköiset perustoiminnot muutetaan mieluisiksi. Akusto muutetaan kevyisiin litium-malleihin, 12v järjestelmä moottorille, luotaimille ja korisähkölle sekä erillinen 24v järjestelmä keulamoottorille.


Kuvissa osa veneeseen tehdyistä johtosarjoista. Nappipaneeli uusittiin myös jotta kytkimiä saatiin asennettua enemmän. Samalla niihin sai tehtyä suomenkieliset selosteet. Tulostettu moniväritulosteena, materiaali ASA.

Veneen takaosan istuimien alla oli sopivaa tilaa elektroniikalle. Kuvassa 12-24v dc/dc laturi sekä maasähkölaturit molempien akustojen lataukseen. 230v kytkennät tehtiin Defan panssarikaapeleilla ja minipistokkeella.
Toisen istuimen alle sijoitettiin automaattisulakkeet ja veneen pääkytkin.


Pulpetin alle sijoitettua sulakerasiaa on helppo tutkia tarvittaessa järvelläkin kun sulakkeiden ja releiden paikat on selkeästi merkitty. Rasiaan jäi myös varauksia tulevaisuuden päivityksien varalle.


3d-tulostettuja kalvoläpivientejä, lipalla ja ilman. Näistä on helppo tuoda lisää kaapeleita jatkossakin ja kalvo estää isompien vesiroiskeiden ja esineiden päätymistä pilssiin.

Kyllä nyt kelpaa kalastella. Hyvillä vehkeillä on ilo harrastaa ja käyttäjäystävällisessä veneessä viihtyy varmasti järvellä. Nähtäväksi jää, vaikuttaako näin hienot vehkeet positiivisesti myös kalasaaliiseen.

